Vähittäiskauppojen ikärajavalvontaa testattiin Varsinais-Suomen alueella. Nuoret saivat ostettua tuotteita ilman ...
Turun valtuuston on määrä vuoden lopussa päättää, palautetaanko kaupunkiin raitiotie ja millä rahalla. Valtiolta herunee ...
Varsinainen talvikisa oli epäonninen Aatolalle, mutta vakuuttavat otteet poikivat tarjouksen USF 2000-testeistä ja pääsarjaan ...
K uninkaantien Panimo on siirtynyt uuden omistajan haltuun, kun Petri Rehnberg osti vuodenvaihteessa koko panimon osakekannan ...
Poliisin mukaan Turussa viime viikolla tapahtuneen henkirikoksen uhri saattoi lojua kuolleena Turun Lausteella sijaitsevassa ...
Asiasta sovittiin Suomen ja Ruotsin hallitusten tapaamisessa syyskuussa, ja tämän viikon torstaina Ruotsi teki virallisen ...
Kaikille kaarinalaisille kouluille hankitaan hulavanteita, palloja, pulkkia ja liukureita. Aktiviteettiradan paikka selviää ...
Kännykkä piippaa ja tiedän, että Suomesta lähetetty paketti on saapunut kaupunkiin. Viestissä on osoite, joten noutopaikan löytämisen pitäisi olla helppoa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo sosiaalisessa mediassa, että kyseessä oli venäläinen taistelulennokki, joka ...
Venäjä on menettänyt sotilaita tuplaten Ukrainaan verrattuna, mutta jatkaa hyökkäystään. Ukrainan asema rintamalla ei ole kuitenkaan lainkaan niin heikko kuin pessimistisimmät lännessä kuvittelevat, e ...
Petteri Heinosen isän pitkä ura siivousvälineiden kehittämisen parissa tiivistyi Sappax Oy:n päätuotteeseen, joka on 30 ...
Kolmannen erän romahdus oli kylmä suihku Leijonille, jotka olivat 37 minuutin ajan olleet todella hankala vastustaja.