Poliittiseen Nytkis-järjestöön kuuluvat eduskuntapuolueiden naisjärjestöt, Naisasialiitto Unioni, Naisjärjestöjen ...
Keuruun, Multian ja Petäjäveden kristillisdemokraatit ovat lisäksi asettamassa aluevaaleihin yhden yhteisen ehdokkaan.
Keurusseudun Ateria- ja tukipalvelut Kateria Oy on kutsunut yhtiön osakkaat osakaskokoukseen Keuruulle tiistaina 18.
Petäjävedellä on tullut vielä valtuustokauden loppusuoralla tarve nimetä uusia henkilöitä kunnan luottamustehtäviin. Kunnan ...
Lastenkirjastotyön alku Suomessa oli vahvasti sidottu vuoden 1866 kansakouluasetukseen. Siinä säädettiin, että jokaiseen kouluun on hankittava vähitellen kirjasto. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä ...
Keski-Suomen hyvinvointialue on myöntänyt tämänvuotisen avustuksensa maakunnassa toimiville järjestöille. Liikunnallisen ...
Petäjävesi on aikeissa jatkaa rakentamisen edistämistä ja uusien asukkaiden sekä yritysten sijoittumisen helpottamista ...
Näkyvyyttä heikentäneet tuulilasin puutteet ovat pahimmillaan aiheuttaneet kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.
Tuomittu oli ajanut henkilöautoa maaliskuussa 2024 kortitta Jyväskylässä yleisillä teillä. Huumausainetesti miehen ajaneen ...
Tänä vuonna tulee täyteen 103 vuotta siitä, kun Keuruun Osuusmeijeri aloitti toimintansa (1922) nykyisen Tehtaantien varrella ...
Kolme Keuruun kaupunginjohtajaehdokasta esittäytyi valtuustoryhmille valtuuston iltakoulussa maanantaina. Keuruulaisilla ...
Keuruulaislähtöinen Sebastian Virtanen lukee nuotteja rallin superlahjakkuudelle Tuukka Kauppiselle.
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果